iv

Huone oli sininen - seiniä peittävät kermanvaaleat tapetit olivat vain sivuseikka - ilmassa oli jotain hyytävän tyhjää ja autiota.


Se oli sininen sillä tavalla kuin huone väkisinkin on, kun sen asukki alkaa käpertyä kasaan ja täyttää ilman lohduttomilla ajatuksillaan. Vähitellen lämminten iltapäivien muisto haihtuu, kun kaihtimet pysyvät kiinni, ja kuukausientakaisten juhlijoiden kupliva nauru irtoaa seinistä.


Lämpömittari voi nousta kolmeenkymmeneenviiteen, mutta sellaisissa huoneissa kylmyys viiltää selkäpiihin pieniä katkeria pistohaavojaan.






Gaunt oli käpertynyt keltaiseen nojatuoliin ja vetänyt viltin päänsä ylle lämmitelläkseen. Pahuksen heinäkuu. Kangas upotti televisiosta tulvivan perheriidan mitäänsanomattomaksi ääniaaltomassaksi. Gaunt puristi piilopaikassaan kaukosäädintä kuin hänen henkensä olisi riippunut siitä. Ja monella tavoin riippuikin.


Televisio oli huoneen lähin vastine elävälle olentolle, Gaunt järkeili. Kädessään olevalla muovinkappaleella oli siis valta kontrolloida elämää näiden seinien sisässä. Sitä oli suojeltava, hän ajatteli lujasti ja antoi luisevan vartalonsa upota syvemmälle nojatuolin ja viltin väliin, turvaan. Ennen pitkää Gaunt nukahti ja uneksi kaduilla kävelemisestä.






Gaunt saattoi nukkua kaksi tuntia tai päivää, sillä lopulta ajalla ei ollut mitään väliä. Hän oli pysähtynyt jollekin elämättömyyden raja-alueelle, jossa ihmiset laskivat sekuntien, minuuttien tai vuosien kulkua vain yrittääkseen epätoivoisesti pitää kiinni edes jonkinlaisesta hyödyllisyyden illuusiosta. Aamukahvit keskipäivällä ja televisio pitää sulkea ennen aamunkoittoa. Totta kai se oli itsepetosta.